Viimeinen päivä nykyisessä työpaikassani inspiroi minua kirjoittamaan alaan liittyvän novellin kuvitteellisesta hahmosta nimeltä Perttu. Hän työskentelee valokuvaamossa, jossa passikuvat ovat arkipäivää. Rutiininomaiset hommat muuttuvat erään epäonnisen päivän päätteeksi, eikä mikään ole sen jälkeen ennallaan.

Suunnittelin Perttu-kirjalle myös kannen ja taitoin tekstin painettuun luettavaan muotoon. Varsinaisen tarinan voit lukea alta.

Tarina Pertusta ja kuinka kaikki päättyi

Kellon minuuttiviisari liikahtaa eteenpäin ja herätys soi kuuluvasti olohuoneesta. Perttu ponkaisee tokkuraisesti ylös sängystä, pyyhkii rähmät silmistään ja suuntaa katkaisemaan surinan.

”Helvetin raivostuttavaa.”, hän huokaisee ja pukee kalsarit jalkaansa.

Aamupalaksi Perttu nauttii samaa kuin aina: rahkaa, mehukeittoa ja vehnäleseitä. Ateria sisältää proteiinia, vitamiineja ja hiilareita. Kaikki mitä tarvitaan päivästä selviämiseen. Aamun ensimmäinen ateria on aina ollut Pertulle hankalin, koska ruokahalun olemattomuus tekee syömisestä vastenmielistä. Silti hän pakottaa itsensä täyttämään vatsansa jollakin. Raskaan lounaan syöminen on nimittäin epäterveellistä.

Bussikyyti

Kännykkäsovellus tietää kertoa, että bussi saapuu viiden minuutin kuluttua. Odottaminen on pitkäveteistä, eikä Perttu millään jaksaisi seistä tuiverruksessa yhtään vaadittua pidempää. Hän vilkuilee jatkuvasti kelloaan ja minuutit tuntuvat matelevan.

Bussin etuvalot ilmestyvät horisonttiin. Perttu nostaa kättään pysähtymisen merkiksi ja nousee linkkariin. Matka tuntuu pitkältä, vaikka ajallisesti perille saapuminen kestää noin viisi minuuttia pidempään kuin pyöräillen. Mutta julkiseen liikenteeseen luottaminen on sama kuin luottaisi maidon pysymiseen juomakelpoisena kolme viikkoa avaamisesta.

Linja-auto lipuu asemalaiturille ja Perttu hyppää bussista huikaten kiitokset kuskille. Samassa kyydissä tullut pääkaupunkiseudun asukki katsoo häntä halveksien. ”Meillä kuuluu kiittää kuskia.”, Perttu ajattelee tuhisten.

Tuhina oli muodostunut Pertun työpaikalla vitsiksi. Hänellä oli tapana tuhista vitseille, jotka olivat yksinkertaisia ja hauskoja. Monesti ne olivat myös hauskoja koiravideoita. Perttu piti paljon eläimistä, eikä halunnut lokeroida itseään pelkästään koira- tai kissaihmiseksi. Lapsetkin huvittivat häntä aika ajoin.

Apinafiltteri

Työpäivän kaksi ensimmäistä tuntia sujuvat rauhallisesti. Perttu työskenteli valokuvaamossa, jossa päivät täyttyivät suurimmaksi osaksi passsikuvista. Hän koki olevansa huumorintajuinen mies, mutta passikuvavitsit oli kuultu lähes kymmenen vuoden aikana liian monta kertaa. Usein päivän kohokohta keskittyi lounaaseen.

Ruuan jälkeen Pertulla oli tapana keittää kahvit. Tänään kuppeja saisi täyttää kaksi, sillä työpäivää ei tarvitsisi kituuttaa yksin. Taija, Perttua noin kymmenen vuotta nuorempi työntekijä, oli leppoisa tapaus. Heillä oli tapana heittää huulta kuin vanhat ystävykset. Vitsit piristivät työpäiviä mukavasti.

Päivä oli edennyt siihen pisteeseen, että Taijan työvuoro päättyi ja Perttu jäisi pitämään torppaa pystyssä itsekseen. Se ei haitannut häntä, sillä hän viihtyi hyvin myös yksinkin. Tekeminen vain loppui useasti kesken ja ainoaksi viihdykkeeksi muodostui kauppakeskuksen vakiojuopot, jotka örisivät penkeillä päivästä toiseen. Vartijoiden ja juoppojen kärhämä oli huvittavaa seurattavaa.

Vihdoinkin ilta on ohitse. ”Kummallista, ei yhtään kuvavitsiä päivän aikana.” pohti Perttu. Kassaa hän ei ehtinyt laskea huolellisesti ja kuititkin saattoivat unohtua lippaaseen. ”Tästä tulee varmaan sanomista myöhemmin”, Perttu ajatteli ja sulki työpaikan oven perässään. Kiire nousta saapuvaan bussiin yltyi, mutta hän ehti ajoissa kyytiin.

Laihaa kahvia

Perttu herää puhelimen pärinään. Hän katsoo tulenkatkuista viestiketjua unisilla silmillään. Hän huokaisee ja laittaa kahvin porisemaan. Vasta sitten hän olisi valmis kohtaamaan palautteen.

Kuppiin lirahtaa hieman liian laihaa kahvia ja aivan liikaa maitoa. ”Hyi helvetti” Perttu tuhahtaa ja kaataa lämmikkeen lavuaariin. Kauheata haaskausta. Kahvin puute saa hänet vihaiseksi, mutta hän päättää avata puhelimen näytön silti uudestaan.

Silmille pamahtaa kuva sotkuisesta työpisteestä ja likaisesta lattiasta. Saatteeksi on kirjoitettu ”kiva tulla töihin siivoamaan”. Eihän se Pertun vika ollut, että bussi ei odota. Eikä sekään ollut Pertun vika, että hänellä oli tapana unohtua puuhailemaan omiaan. Minkäs hän putkiaivoilleen mahtoi.

Hän päättää vetää peiton uudelleen korviin ja hän nukahtaa hampaitaan narskutellen. Puhelimen herätys viiltää korvia puolen tunnin päästä nukahtamisesta ja vitutus vain kasvaa. Tavallinen aamurahkakin maistuu pahalta. Sentään uusi kahvi uppoaa kitusiin mukisematta. Kupin tyhjennyttyä elämä alkaa näyttää vähän paremmalta.

Kalsarointia

Perttu heittää takin niskaansa ja astuu ulos viimaan. Taas uusi iltavuoro edessä. Päivät menevät eteenpäin omalla painollaan. Hän tavallaan odotti lomaa, mutta tavallaan ei. Ei kukaan olisi lomalla samaan aikaan kuin hän.

Työkavereitaan piristääkseen hän päättää loikata hieman aikaisemmin kyydistä ja kipaisee paikallisessa leipomossa. Tänään herkuteltaisiin tuoreilla munkeilla.

Töissä keitetään hyvät kahvit, maistellaan munkkeja ja vaihdetaan ajatuksia tulevasta viikonlopusta. Miia on järjestänyt sekä lauantaille että sunnuntaille tekemistä. Lauantaina tulisivat ystävät kylään ja sunnuntaina hän meinasi lähteä käymään Tuurissa miehensä kanssa.

Perttu hymyili nyökäten, vaikka todellisuudessa hän oli kateellinen. Hänen omaan viikonloppuunsa kuului lonkeron juonti kalsareissa. Toisaalta ei sekään pahalta kuulostanut tarkemmin ajatellen. Perttu alkoi odottaa kuumeisesti viikonloppua ja kalsarointia. Nyt on vasta maanantai.

Alkon kautta kotiin

Hänen suussaan alkoi maistua lonkeron gini. Hän suuntasi samantien kauppaan ja osti sixpackin paskinta lonkeroa, koska hän halusi vittuilla itselleen. Kännit paskasta alkoholista, siitäs saat, Perttu.

Perttu havahtuu tv-shopin jytkeeseen aamuyöstä ja tajuaa, että töissä pitäisi olla muutaman tunnin päästä. Hän korkkaa ovelasti piilottamansa energiajuoman ja valmistautuu päivään kurlaamalla vahvaa suuvettä. ”Ai saakeli, hyvin polttelee” Perttu röyhtäisee.

Hän saapuu työpaikalle viisi minuuttia myöhässä, mutta asiakkaita ei ole onneksi jonoksi asti. Aamutoimet tehtyään hän istahtaa tuoliin ja katselee ohikulkevia vanhuksia. Silmäluomet käyvät raskaiksi. Hän muistaa piilottaneensa kassakaappiin pullon Jallua ja näppäilee tärisevin käsin avauskoodin. Perttu ottaa ison kulauksen tyytyväisen hymähdyksen säestämänä.

Viinapirun perkele

Päivä sujuu mallikkaasti. Myynti sujuu, asiakkaita virtaa ja mikään ei tunnu pahalta. Tiistai on todellakin uusi lauantai.

Perttu havahtuu huhuiluun. Lempeä vakkariasiakas läpsyttelee häntä varovaisesti poskille. Liinavainenhan se siinä. Silmät painuvat uudelleen kiinni. Unesta toiseen siirtyminen käy kuin tanssi.

Hän herää vartijoiden kopista vähän tokkuraisena. Hänen edessään seisoo toinen liikkeen myymäläpäälliköistä, toimitusjohtaja ja muutama vartija. ”Ei saatana”, Perttu mölisee.

”Perttu, musta tuntuu, että sun ois parempi lähteä kotiin. Selvittää pää. Ja sovitaanko, ettet tuu enää huomenna takaisin.” toimitusjohtaja sanoo tomerasti. Perttu on hetken hiljaa ja oksentaa lonkeronkatkuisen lammikon toimitusjohtajan kengille.

”Onnea ja menestystä, Perttu. Toivottavasti saat elämäsi kuntoon.” toimitusjohtaja huikkaa poistuessaan takatilaan putsaamaan kenkiään.

Toinen myymäläpäälliköistä huokaisee ja siirtyy takaisin liikkeen puolelle. Hän kertoo muille työntekijöille, että Perttu ei tule enää takaisin. Vakkariasiakas Liinavainen on kuunnellut tarkkaavaisesti salaa ja päivittelee muille asiakkaille kuinka niin hyväkäytöksinen mies saattoi retkahtaa viinapirun matkaan.

Kohtalon ivaa

Perttu ei ollut taaskaan muistanut pestä hampaitaan. Suusta pöllähti oksennuksen sekaisia hönkäyksiä, joita joku järjestö voisi käyttää bioaseena terroristeja vastaan. Hän muisti viikon takaisen sekoilunsa töissä, mutta oli vakuuttunut potkujen olevan pelkkää humalaisen unta. Hän lampsi normaaliin tapaansa työpaikalle vain huomatakseen, että hänet oli korvattu mekaanisesti reagoivalla olennolla.

”Kuka SINÄ olet?” Perttu parkaisi. Mekaaninen olento esitti hänelle vastakysymyksen mahdollisimman eleettömästi: ”Kuka sinä olet?”

Miia siirtyi liikkeen puolelle lounaansa syötyään ja huomasi Pertun ja palkatun robotiikan olevan rähmällään lattialla. Näky oli varsin huvittava, mutta nyt ei ollut aikaa vitseille. ”Perttu, nouse HETI ylös.” Miia sanoi tomerasti. ”Sä et ole täällä enää töissä. Ja mikä toi haju on. Hyi helvetti Perttu.”

Perttu kompuroi pystyyn ja tokaisi: ”Miten niin? Mun vuorohan alkaa viiden minuutin päästä. Älä Miia viitsi.”

”Etkö sä muista. Oksensit viime viikolla pomon kengille hirveessä jurrissa ja nyt sä vielä kehtaat tulla tänne takaisin.” Miia kyseenalaisti Pertun toiminnan.

Pertun aivoissa alkoi naksahdella palaset paikoilleen ja hän muisti kaiken hyvin selvästi. Hän ajatteli kuitenkin yrittää. Ainahan hänet oli otettu avosylin takaisin. Miksi tämä kerta olisi yhtään erilaisempi.

”Perttu, voitko lähteä ennen kuin mä soitan sen ison ja pelottavan vartijan paikalle.” Miia toisti.

”…mutta kai mä voin tulla edes teidän juhliin?” Perttu kysyi vaikeroiden. ”ET. Nyt Perttu korkki kiinni ja pää tyynyyn. Kävisit edes suihkussa. Haiset ihan hirveälle.” Miia sanoi raivostuen.

Perttu keräsi itsensä, vilkaisi hitaasti taakseen poistuessaan liikkeestä ja pieraisi kuuluvasti. ”Siitäs saitte! Tää liike haisee yhtä pahalta kuin mun krapulapaska. Kerro pomolle terveisiä, että koko pulju voi palaa helvetissä!” Perttu sanoi hymynkare huulillaan.

Kotimatkalla hänen vihansa muuttui vähitellen suruksi. Hän siemaisi viimeisen kulauksen taskumatistaan ja sulki silmänsä. Uni sai tulla.

Päätös

Lumihiutaleet leijailivat hiljalleen koleassa säässä. Ne peittivät maassa makaavan möykyn, jonka saattoi tunnistaa Pertuksi. Viimeinen viinapaukku oli ollut hänelle liikaa. Ketään ei tuntunut kiinnostavan Pertun kohtalo, sillä välinpitämättömät ihmiset ajattelivat kyseessä olevan vain haiseva juoppo.

Kevään lämmön sulattaessa lumen eräs aamulenkillään ollut naishenkilö löysi Pertun maatuvan ruumiin pientareelta. Hätäkeskuksen ohjeet olivat: poistu rauhallisesti paikalta ja unohda näkemäsi. Näitä sattuu joka kevät.

Hän teki työtä käskettyä ja Perttu sai jäädä rauhaansa. Häntä ei muistaisi enää kukaan.