Visuaalinen
suunnittelija

Valokuvaaja & graafinen suunnittelija

Laita viestiä!

Visuaalinen
suunnittelija

Valokuvaaja & graafinen suunnittelija

Laita viestiä!

Valokuvaaja

Olen huumorintajuinen valokuvaaja Jyväskylästä, eikä kanssani tarvitse jännittää. Pidän erityisesti henkilökuvista, lapsikuvista, lemmikkikuvista ja tapahtumakuvista, kuten häistä. Kuviani on nähtävillä muun muassa Kun koulu loppuu -lehden ja Jylkkärin kansissa sekä sisäsivuilla. Lehtikuvaus kiinnostaa minua tavallisten henkilökuvien ohella, sillä kuvaustilanteissa pääsee tutustumaan monen eri ihmisen tarinaan.

Olen joustava, puhelias ja iloinen valokuvaaja. Pyrin ohjaamaan mallejani rennosti, koska harva ihminen osaa olla luonnollisesti kameran edessä ilman opastusta. Parhaiten viihdyn miljöössä, mutta matkustan mielelläni esimerkiksi asiakkaan kotiin. Useimmiten varsinkin lapselle oma koti tuntuu turvallisemmalta paikalta kuin vaikka studio.

Tarkasta rauhassa kuvani läpi ja mieti millaisen valokuvaajan sinä haluaisit tilata tärkeälle hetkellesi. Jos haluat hölmön hassuttelijan tallentamaan vaikkapa hääjuhlasi, laita minulle viestiä niin jutellaan. Tärkeintä on, että asiakkaan ja kuvaajan välillä kemiat toimivat. Parhain tapa tutustua on siis kahvikupposen ääressä!

Laita minulle viestiä yhteyslomakkeen kautta tai soita suoraan numerooni 050 460 9299. Katsotaan yhdessä teille sopiva paketti.

Katso hinnasto tästä!

Graafinen suunnittelija

Graafinen suunnittelu ja visuaaliset työt ovat kiinnostaneet minua jo pienestä lähtien. Rakkaus piirtämiseen sekä taiteeseen siirtyi isältä pojalle. Yksinkertaisena miehenä pidän yksinkertaisista asioista, minkä vuoksi minimalistisuus kuvastaa töitäni. Vähemmän on enemmän. Tämä antaa vapauden keskittyä olennaiseen.

Freelancerina tarjoan pienille ja suurille yrityksille graafisen suunnittelun palveluita. Erityisesti pidän julisteiden, esitteiden, käyntikorttien, nettisivujen ulkoasun ja logojen suunnittelusta. Yritysilme on lisäksi paljon muutakin kuin vain pelkkä logo. Siksi suosittelen myös graafisen ohjeistuksen tekemistä, johon sisältyvät sopivien fonttien ja värimaailman valinta.

Vaikka graafinen suunnittelu on päätyöni, tarjoan myös ammattimaisia valokuvia yrityksen kaikkiin tarpeisiin.

Tarvitsetko tuotekuvia, nettisivuille kuvia henkilöstöstäsi tai materiaalia kuvapankkianne varten? Laita viestiä niin suunnitellaan sopiva paketti. Tarjoan laadukasta jälkeä järkevällä hinnottelulla. Innostun helposti uusista mielenkiintoisista projekteista. Jos sinäkin pidät yksinkertaisista ja tyylikkäistä visuista, laita viestiä tai soita niin jutellaan. Laadukas visuaalinen toteutus on tärkeää, sillä ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Laitetaan sinunkin yrityksesi visuaalisuus kuntoon! Ota yhteyttä lomakkeella, laita viestiä Facebookissa tai Whatsappissa.

Ota yhteyttä

Laita viestiä oheisella lomakkeella, niin keskustellaan yhdessä projektistasi.
Rakastan myös hyvää kahvia, joten voit toki tulla käymään kotitoimistollani juomaan sumpit.

Kiitos viestistäsi. Palaan asiaan mahdollisimman pian!
Hups, viestin lähetyksessä oli jokin ongelma. Kokeileppa uudestaan?