Valokuvaaja Jyväskylä
Niklas – sopivasti hölmö kuvaaja
Olen Niklas, huumorintajuinen valokuvaaja Jyväskylästä. Olen hieman hassutteleva hölmö valokuvaaja, joka haluaa tehdä kuvaustilanteesta mahdollisimman rennon ja hauskan. Ei haittaa, vaikka sinulla ei olisi yhtään aikaisempaa kokemusta kameran edessä olemisesta tai koet kuvattana olon vastenmieliseksi – minä pidän huolen siitä, että kuvat onnistuvat ja saat mukavan kokemuksen.

Kokenut valokuvaaja Jyväskylästä
Olen tehnyt valokuvausta jo vuodesta 2010, jolloin tuhlasin opintolainastani ison siivun ensimmäiseen järjestelmäkameraani Nikon D3000:n. Kamera on ehtinyt vaihtua vuosien aikana jo useaan otteeseen, mutta tallennan ruutuja silti yhä samalla innolla kuin tuolloin.
Hassuttelevana hölmönä pidän erityisesti lapsi- ja lemmikkikuvista, sillä hössöttäminen on silloin sallittua. Näiden lisäksi erityisosaamistani ovat henkilökuvaus ja tapahtumakuvaus. Älä pyydä minua kertomaan vitsejä, sillä harva pitää puujaloista. Vanhana kuminaamana taivun Jim Carreymaiseen ääntelyyn ja saattaapa suustani kuulla myös Aku Ankan ääntelyäkin.
Haluan tuoda ihmisen persoonan esiin valokuvissa. Jos olet pirskahtelevan iloinen ilmestys tai ajatuksiisi eksyvä unelmoija, näytetään se valokuvassa. Pidän tarinoista, joten näytetään muillekin kuinka huippu tyyppi sinä olet.
Palveluni
Yrityskuvaus
Yksityisasiakkaiden lisäksi olen kuvannut paljon muun muassa yrityksille, kuten VRT Finland Oy, Crazy Town Oy
ja Numerola. Näiden lisäksi kätteni jälkeä on nähty myös Kun koulu loppuu -lehden ja Jylkkärin kansissa sekä sisäsivuilla. Kaikkia kuvauksia yhdistävät tarinat. Miten jokin yritys on saanut alkunsa tai missä pisteessä ollaan nyt.
Valokuvaus Jyväskylässä
Voit kutsua minut kuvaamaan joko kotiisi, tai voimme sopia yhdessä jonkun upean jyväskyläläisen miljöön kuvaukselle. Useimmiten varsinkin lapselle oma koti tuntuu turvallisemmalta paikalta kuin vaikka studio. Tarjoan myös mahdollisuuden studiokuville. Studioni sijaitsee Jyväskylässä.
Tilatessasi minut kuvaamaan esimerkiksi tapahtumaasi, sinua tai perhettäsi, voit olla varma, että olet hyvissä käsissä. Pyrin ohjaamaan kuvattavia rennosti, koska harva ihminen osaa olla luonnollisesti kameran edessä ilman opastusta. Eikä se haittaa, vaikka oikean asennon löytämisessä kestää. Minä olen paikalla sitä varten, että sinusta saadaan itseäsi miellyttävä otos.
Tarkasta rauhassa kuvani läpi ja mieti millaisen valokuvaajan sinä haluaisit tilata tärkeälle hetkellesi. Jos haluat hölmön hassuttelijan tallentamaan vaikkapa ristiäiset, laita minulle viestiä niin jutellaan. Tärkeintä on, että asiakkaan ja kuvaajan välillä kemiat toimivat. Parhain tapa tutustua on siis kahvikupposen ääressä!
Laita minulle viestiä yhteyslomakkeen kautta ja katsotaan yhdessä teille sopiva paketti. Annan kuvilleni käyttöluvan someen, kuten Instagramiin ja Facebookiin. Voit hyödyntää niitä myös muissa mainosmateriaaleissa.
Haluat varmaan tietää mitä kuvaus maksaa? Tsekkaa hinnasto tästä!