Lapsikuvaus Jyväskylä
Etsinnässä lapsikuvaus Jyväskylässä? Hienoa! Tulit oikean kaverin juttusille. Yleensä kuvaus varataan puoli- tai yksivuotiaille lapsille, mutta mikset ikuistaisi myös muita tärkeitä päiviä. Lapset kasvavat niin nopeasti, että muutos tapahtuu pienellä aikavälillä. Vuosittaisia muutoksia on hauska katsella vanhempanakin.
Lapsikuvaus voidaan toteuttaa vanhempien kanssa, jolloin saadaan koko perhe mukaan tapahtumaan. Yleensä jo pelkkä vanhempien läsnäolo rentouttaa lasta, mutta takaan ettei minun kanssani tarvitse jännittää. Tulen hyvin toimeen perheen pienimpien sekä myös eläinten kanssa. Perinteisten lapsikuvien lisäksi ikuistan muut tärkeät hetket. Pienokaisen kaste tai nimenantotilaisuus on tärkeä hetki niin lapselle kuin vanhemmille. Olen mielelläni paikalla. Pyrin olemaan kuvaajana huomaamaton, vaikka ristiäiskuvaus tapahtuisikin esimerkiksi asiakkaan kotona. Kuvaan mielelläni studiossa ja vaikkapa ulkona puistossa, joen rannalla tai lapsen omassa kodissa. Autan mielelläni kuvauspaikan ja kuvauksien suunnittelussa!
Laita viestiä, jos silmäteräsi on vailla lapsikuvausta Jyväskylässä.
Kiinnostuitko myös henkilökuvista? Tarkasta ne tästä.