Tapahtumakuvaus

Tapahtumakuvausta Jyväskylässä ja lähialueilla. Tallennan pienet ja vähän isommatkin tapahtumat tyylikkäästi. Esimerkiksi aamukahvitilaisuudet tai seminaarit.

Tapahtumakuvausta Jyväskylässä

Minä olen siellä missä tapahtuu. Kyseessä voi olla tapahtumakuvaus esimerkiksi teatteriesityksestä, performanssista, avajaisista, gaalasta tai pikkujouluista. Hyvät tapahtumakuvat kertovat, että meininki oli onnistunut. Kuvaan monipuolisesti yleistä tunnelmaa ja yksityiskohtia unohtamatta osallistujia. Tärkeintä on tallentaa ne hetket, jotka muuten saattavat vain lipua ohitse. Liikun huomaamatta ihmisten seassa herättämättä liikaa huomiota.